Tuo herra Jared Leton itse "salanimellä" ohjaama video Up In The Air on yksi hienoimmista, joita olen vähään aikaan katsonut. Pysäyttävä, jopa. Minulle tuon tyylinen ohjaaminen ja leikkaaminen toimivat älyttömän hyvin. Se on samalla hyvin outo ja irrallinen, mutta tavallani tajuan sen täydellisesti. Kaunista. Nyt on menossa tällainen hetki. Jossain toisessa tilanteessa todennäköisesti vihaisin tuota pätkää.
Vaiheiluni ei ole syntynyt siksi, että olisin käynyt näkemässä 30 Seconds To Marsin viime lauantaina Helsingissä. Löysin vahingossa tuon otsikossa mainitun, jo viime kesänä julkaistun albumin. Vasta nyt, kyllä, mutta kuten blogini luontikirjoituksessa jo kerroin, en ole hifistelijä. Kohtaan musiikin silloin kun haluan. Mikä vapaus!
Olen päässyt näkemään yhtyeen kaksi kertaa, kerran Suomessa ja kerran Britanniassa, ja se on yksi ehdottomista suosikkiliveyhtyeistäni. Leton lavakarisma on todella huikea. Se olisi huikea, vaikkei hän olisi lapsuudenidolini Unelmien sielunmessusta. Vanhemmasta materiaalista Kings and Queens -video toimii sellaisina vapauden kaipuun hetkinä. Sellaisina, kun alkaa tuntua, että voi tehdä mitä vaan maailmassa ja päästä vaikka miten pitkälle tahansa ja oikeasti ei tarvitse tehdä muuta kuin ajaa kesäkaupungissa polkupyörällä. (hah)
Katsoin vaiheiluissani lauantai-iltana 30STM:in dokumentin Artifact, joka kertoo yhtyeen taistelusta levy-yhtiötään EMI Virginiä vastaan. Dokumentti kuvattiin monen vuoden aikana ja se on osa This Is War -albumin tekoprosessia. Todella kiinnostavaa saada tietoa levy-yhtiöiden toiminnasta Yhdysvalloissa sisäpiirin kautta. Yhdysvalloissa toki varmasti kaikki on suurempaa, kalliimpaa, rumempaa ja irstaampaa, kun puhutaan musiikkibisneksestä kuin esimerkiksi meillä Pohjolassa. Kysymyksiä heräsi ja jäi auki vielä paljon dokumentin katsomisen jälkeen, mutta tällaista musiikkidokumenttikerrontaa en ollut aiemmin nähnyt. Aika uskalias teko. Toki, lähdekriittisyys on muistettava ja kaikkeen pitää (ilmeisesti) suhtautua varauksella, mutta dokumenttia katsoessani en kokenut oikeastaan muuta kuin säälin tunteita pulleasormisia ja punertavia levymogulipamppuja kohtaan. Raha ratkaisee ja haisee pahalta. Luovuus tapetaan ja musiikki on pelkkää kauppatavaraa, jonka mahdollisen sielun repiminen pieniksi paloiksi ei tunnu mogulista miltään. Ei tätäkään asiaa voi varmasti yleistää, mutta business on businessta, maanosasta tai alasta riippumatta.
Britannian keikka, jossa olin mukana, oli legendaarisessa Reading-tapahtumassa. Pidin. Pääesiintyjä tuona päivänä oli kuitenkin mielitiettyni My Chemical Romance. Kerron siitä lisää joskus, mutta se vaatii paljon aikaa ja tuhansia merkkejä. 30STM:in Readingin keikka on mahdollista katsoa alla olevasta ruutukaisesta kokonaisuudessaan. Suosittelen.
Lopuksi en voi jättää mainitsematta sitä, että kävin katsomassa Dallas Buyers Club -elokuvan sunnuntai-iltana. Hyvänen aika sentään, mitkä roolisuoritukset Matthew McConaugheyltä ja varsinkin Jared Letolta. Säväytti todella paljon ja on hienoa, että mies on palannut elokuviin kuuden vuoden tauon jälkeen. Elokuva ei ehkä ihan loppuun asti onnistu pitämään intensiteettiä yllä, mutta näyttelijäsuoritukset ovat aivan huikeat. Leto Rayonina oli kyllä yksi hurjimmista ja mieleenpainuvimmista näyttelijäsuorituksista, joita olen hetkeen nähnyt.
/// Translation: The writer of this blog has found 30STM again, in a very deep way. ECHELOOOON! #love #lust #faith #dreams
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti