This is the rhythm of my life.

Joka kevät tuntuu aina hieman uusiutumselta. Omalla kohdalla se tarkoittaa uuden musiikin etsimistä ja vanhojen kappaleiden uudelleen löytämistä. Tänään on Bastille-päivä.

Olen seurannut tämän viikonlopun tiiviisti Coachella-festarin etenemistä. Kyseinen jenkkilemmikki, must be there, ybersuuri, et sä tiedä kuka mä oon -spektaakkeli juhlitaan keskellä ei mitään kahden viikonlopun aikana. Bastille esiintyy myös siellä, mutta lavat valtaavat myös useat ja taas useat pienemmät yhtyeet tai ainakin Suomessa hieman tuntemattomammat kokoonpanot. Lineup tsekkaus onnistuu TÄÄLLÄ. Tokihan Coachella olisi musiikin, ja muunkin, kannalta unelmien täyttymys, mutta kyllä meillä Suomessakin osataan. Isot nopat on annettava Ruisrock-organisaatiolle tulevan kesän boogiesta. Ruissi yllättää aina positiivisesti allekirjoittaneen monipuolisuudellaan. Tsekkaa Ruissin tarjonta TÄSTÄ.

Ei sovi myöskään unohtaa Suomen omaa Coachellaa eli Flow'ta. En ole valitettavasti elämäni missään vaiheessa ehtinyt käydä kyseisellä ilonpitoapajalla, mutta uskoisin, että tämä kesä tekee poikkeuksen. Helsinki-kesä ei kuulemani mukaan ole mitään ilman Flow'ta ja samat henkilöt myös mainitsivat, ettei kannata puhua Helsinki-kesästä, jossei vieraile Kuudennessa Aistissa. Ongelmaksihan tämän viimeisen kohdalla muodostui se surullinen tosiasia, että kyläjuhlan porukka vihelsi pelin poikki ja näin ollen tuo kovasti ylistetty erikoishumputtelu jää kohdallani kokematta. Flow'ta pääset kuitenkin fiilistelemään TÄSTÄ.

Ja nyt kun on sunnuntai, ja uusiutumistunnelmainen, sateinen kevätpäivä, en keksi mitään muuta parempaa keinoa fiilistellä ja kuulla uutta musiikkia kuin painaa playta Basson internetradioikkunassa. Saara <3 Basso. Tuu säkin sunnuntaichillailuihin TÄNNE.

Rauhaa, rakkautta ja kamala köntti musiikkia elämiinne. Jos tuntuu, ettei jaksa oikein duunailla mitään, ja lorvituttaa, kannattaa käydä tsekkaamassa nuo yllämainitsemani festariesiintyjät ja laittaa artisteja YouTubeen ja nauttia pyörteestä. Erityisen mukavaa.

/// Translation: Spring is here. Remember all the lovely songs you have heard and be open to new ones. Spend a day listening to music you never have listened before. Open your mind and soul and it will all be good. Go see and feel the music. GO!

(Love, Lust, Fait + Dreams)

Blogin kirjoittajalla on menossa hyvin vakava, raastava, lämmittävä, kutkuttava ja inspiraatiota herättävä 30STM-vaihe.

Tuo herra Jared Leton itse "salanimellä" ohjaama video Up In The Air on yksi hienoimmista, joita olen vähään aikaan katsonut. Pysäyttävä, jopa. Minulle tuon tyylinen ohjaaminen ja leikkaaminen toimivat älyttömän hyvin. Se on samalla hyvin outo ja irrallinen, mutta tavallani tajuan sen täydellisesti. Kaunista. Nyt on menossa tällainen hetki. Jossain toisessa tilanteessa todennäköisesti vihaisin tuota pätkää.

Vaiheiluni ei ole syntynyt siksi, että olisin käynyt näkemässä 30 Seconds To Marsin viime lauantaina Helsingissä. Löysin vahingossa tuon otsikossa mainitun, jo viime kesänä julkaistun albumin. Vasta nyt, kyllä, mutta kuten blogini luontikirjoituksessa jo kerroin, en ole hifistelijä. Kohtaan musiikin silloin kun haluan. Mikä vapaus!

Olen päässyt näkemään yhtyeen kaksi kertaa, kerran Suomessa ja kerran Britanniassa, ja se on yksi ehdottomista suosikkiliveyhtyeistäni. Leton lavakarisma on todella huikea. Se olisi huikea, vaikkei hän olisi lapsuudenidolini Unelmien sielunmessusta. Vanhemmasta materiaalista Kings and Queens -video toimii sellaisina vapauden kaipuun hetkinä. Sellaisina, kun alkaa tuntua, että voi tehdä mitä vaan maailmassa ja päästä vaikka miten pitkälle tahansa ja oikeasti ei tarvitse tehdä muuta kuin ajaa kesäkaupungissa polkupyörällä. (hah)

Katsoin vaiheiluissani lauantai-iltana 30STM:in dokumentin Artifact, joka kertoo yhtyeen taistelusta levy-yhtiötään EMI Virginiä vastaan. Dokumentti kuvattiin monen vuoden aikana ja se on osa This Is War -albumin tekoprosessia. Todella kiinnostavaa saada tietoa levy-yhtiöiden toiminnasta Yhdysvalloissa sisäpiirin kautta. Yhdysvalloissa toki varmasti kaikki on suurempaa, kalliimpaa, rumempaa ja irstaampaa, kun puhutaan musiikkibisneksestä kuin esimerkiksi meillä Pohjolassa. Kysymyksiä heräsi ja jäi auki vielä paljon dokumentin katsomisen jälkeen, mutta tällaista musiikkidokumenttikerrontaa en ollut aiemmin nähnyt. Aika uskalias teko. Toki, lähdekriittisyys on muistettava ja kaikkeen pitää (ilmeisesti) suhtautua varauksella, mutta dokumenttia katsoessani en kokenut oikeastaan muuta kuin säälin tunteita pulleasormisia ja punertavia levymogulipamppuja kohtaan. Raha ratkaisee ja haisee pahalta. Luovuus tapetaan ja musiikki on pelkkää kauppatavaraa, jonka mahdollisen sielun repiminen pieniksi paloiksi ei tunnu mogulista miltään. Ei tätäkään asiaa voi varmasti yleistää, mutta business on businessta, maanosasta tai alasta riippumatta.

 

 

Britannian keikka, jossa olin mukana, oli legendaarisessa Reading-tapahtumassa. Pidin. Pääesiintyjä tuona päivänä oli kuitenkin mielitiettyni My Chemical Romance. Kerron siitä lisää joskus, mutta se vaatii paljon aikaa ja tuhansia merkkejä. 30STM:in Readingin keikka on mahdollista katsoa alla olevasta ruutukaisesta kokonaisuudessaan. Suosittelen.

 



 

 Lopuksi en voi jättää mainitsematta sitä, että kävin katsomassa Dallas Buyers Club -elokuvan sunnuntai-iltana. Hyvänen aika sentään, mitkä roolisuoritukset Matthew McConaugheyltä ja varsinkin Jared Letolta. Säväytti todella paljon ja on hienoa, että mies on palannut elokuviin kuuden vuoden tauon jälkeen. Elokuva ei ehkä ihan loppuun asti onnistu pitämään intensiteettiä yllä, mutta näyttelijäsuoritukset ovat aivan huikeat. Leto Rayonina oli kyllä yksi hurjimmista ja mieleenpainuvimmista näyttelijäsuorituksista, joita olen hetkeen nähnyt.

/// Translation: The writer of this blog has found 30STM again, in a very deep way. ECHELOOOON! #love #lust #faith #dreams

Alussa oli nuotti.

Tavallaan noin ymmärsin maailman ensimmäistä kertaa. Sillä tiellä olen edelleen. On niin kovin kliseistä sanoa, että musiikki merkitsee elämää - hengittämistä, olemista, selviytymistä, onnellisuutta, surkeutta ja sitä koko tunteiden kirjoa, jonka meistä jokainen omalla tavallaan elämässään kokee. Silläkin uhalla, että karkoitan sen yhdenkin eksyneen sielun tästä blogista alleviivaan musiikin merkityksen. Musiikki on nyt ja tulevaisuudessa henkilökohtaisesti elämää ohjaava voima. Ei sen kummempaa.

Aloitan toisen blogini kirjoittamisen tietoisena siitä, että on jokseenkin noloa perustaa uusi sivu, kun ensimmäisen koki itselleen niin kaukaiseksi, että se oli suljettava. Yritin kirjoittaa omasta elämästäni mahdollisimman mielenkiintoisesti ja kuvata asioita, joita päivisin teen. Ei mitään järkeä. En edes itse viitsinyt lukea omia kirjoituksiani. Tai oikeastaan kehdannut. Muoti- ja lifestyleblogit ovat onnistuessaan erittäin mielenkiintoista ajanvietettä, mutta silloin, kun sellaista tekee, pitäisi olla jotain, mitä esitellä ja mistä kertoa. Minulla näin ei ollut. Lopulta aloin miettiä, miksi ketään kiinnostaa, millaista mysliä laitan jugurttini päälle. Se kun oli ihan tavallista mysliä lähi-Prismasta. Ei Himalajalta tilattua, vuoristosta kerätystä purovedestä tislattua, nuoruuden lähteeseen verrattavaa erikoismuroa. Tämä ei ole kannanotto kehenkään, vaan lähinnä toteamus siitä, että elämäni on kovin tavallista. Tuota tavallisuutta perheeni lisäksi mullistavat uudet kappaleet, albumit ja esiintyjät. Lähes päivittäin löydän uusia yhtyeitä ja ilmiöitä, joista kiinnostun, tai sitten en. Siitä sain idean musiikkiaiheisen blogin kirjoittamiseen.

En kanna mukanani tuhansista levyistä painonsa saavaa levylaukkua. En ole musiikkikriitikko. Olen toimittaja, kyllä, mutta ajatukseni ja sanani ovat ainoastaan minun. En ole DJ, en soita yhtyeessä enkä varsinaisesti laula. Tästäkin huolimatta koen itseni musiikin suurkuluttajaksi. Tämän blogin tarkoituksena ei ole hifistellä tai yrittää lähteä kulkemaan ug- ja og-polkuja. En myöskään pyri löytämään musiikkia kaikkien eri genrejen alagenreistä ja niiden aliluokituksista. Kuuntelen kaikkea musiikkia enkä dissaa juurikaan mitään tyylilajia. Kaikki musiikki on mielestäni merkityksellistä, sillä se on jonkun ihmisen tai ihmisjoukon luomisen tulos. Luovat ihmiset aiheuttavat minussa pientä kateutta, sillä en koe itseäni kovinkaan visionääriksi ihmistyypiksi. Haluan perustaa tämän sivun siksi, että se toimii eräänlaisena inspiraation lähteenä niin minulle kuin ehkä muillekin, ja koska kyse on lähinnä välillä kantaaottavasta musiikkipäiväkirjasta, ei sen sisältöä kannata ottaa liian tosissaan.

Nämä käyköön alkusanoiksi. Viestintuojaa ei kannata ampua.

Tässä tämänhetkiset must see once in a day -musiikkivideot. Peace out.

/// Translation: At the beginning there was a note. That is the reason why this blog was created: music never dies and it is the force that keeps us living. At least that is how I see it. Blog gives inspiration but does not try to be pro. These thoughts about music are all mine. Let us all be who we are, as we are and how we want to be.